Tulipa tuosta talousdemokratiasta ja Brasilian pankkijärjestelmästä vielä mieleen vähän ideoita siitä millainen raha- ja pankkijärjestelmä mielestäni tulisi olla käytössä.
Ehdotan suoraan reaalitalouteen kytköksissä olevaa järjestelmää, joka perustuu:
1) Rahan kokonaismäärän hallittuun ja avoimeen säätelyyn keskuspankissa siten, että rahan kokonaismäärä on julkisesti kaikkien tiedossa.
2) Rahan arvon määräytymiseen toteutuneiden osto- ja myyntitapahtumien perusteella eli rahan arvo olisi suoraan kytkettynä esimerkiksi kalenterivuoden aikana tuotettujen tuotteiden ja palveluiden kysyntään ja tarjontaan sekä tietenkin muuhun varallisuuteen kuten kiinteistöihin ja pörssiosakkeisiin.
3) Pankkijärjestelmään, jossa pankin luottoja käsittelevä henkilökunta olisi vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan myöntämistään luotoista aina pankinjohtajaa ja pankin omistajia myöten.
4) Valtioiden velkajärjestelmään, jossa valtion velan panttina olisi ensiksi päättäjien ja toiseksi kaikkien valtion työntekijöiden omaisuus, jonka lisäksi viimeiseksi kansa vastaisi luonnollisesti velasta kokonaisuutena kunnes kyseinen velka olisi maksettu takaisin.
Perusajatuksena on se, että luoton antaja ja ottaja ovat yhdessä henkilökohtaisesti vastuussa siitä, että laina tulee maksetuksi takaisin. Siten lainalla on aina oltava jokin reaalipantti, riittävästi takaajia, tai sitten luotto todellakin tarkoittaa luottamusta henkilön kykyyn maksaa laina takaisin, jolloin riski on henkilökohtaisesti luotonantajalla - vähän kuin lainaisit tuttavalle rahaa.
Näinhän se aikoinaan kyläyhteisöissäkin oli kun vaihdettiin tavaroita keskenään ja toisinaan annettiin luottoa eli "maksat sitten ensi kerralla". Paperi oli paperia, metalli metallia ja leipä oli leipää. Se, että paperille kirjoittaa 100€ ei tee paperista sen arvokkaampaa. Raha on kuitenkin kätevä vaihdon väline ja arvon säilyttäjä, kunhan järjestelmä ei ole korruptoitunut. Nykyinen järjestelmä on Ponzi-huijaus ja se perustuu vain suurten omaisuusmassojen hallitsemiseen, joiden avulla lahjotaan korruptoituneita poliitikkoja ja hankitaan lisää omaisuusmassoja.
1) Mitä tarkoittaa rahan kokonaismäärän hallittu säätely?
Se tarkoittaa sitä, että rahan kokonaismäärä on koko ajan kaikkien tiedossa. Rahan kokonaismäärä julkaistaisiin joka päivä esimerkiksi sanomalehdissä ja internetissä. Tällä tavoin jokainen voisi sitten suhteuttaa palkankorotuspyyntönsä tai tuotteidensa myyntihinnat johonkin äärelliseen maksimiarvoon. Rahan määrän sääntelystä lisää piakkoin, mutta ensin pikainen katsaus rahan arvon määrittämiseen.
2) Rahan arvon määrittäminen:
Rahan arvon määrittäisivät toteuteutuneet osto- ja myyntitapahtumat esimerkiksi raaka-aineiden, tuotteiden ja palveluiden, pörssiosakkeiden ja niin edelleen perusteella. Siten rahan arvo olisi koko ajan sidottu esimerkiksi kultaan, timantteihin, viljaan, betoniin, kivihiileen, hedelmiin, jogurttiin, Nokian osakkeisiin, lääkäripalveluihin, poliitikkojen vuosipalkkaan jne.
Erilaisia hintaindeksejä kuten kuluttajahintaindeksi, voitaisiin käyttää hyväksi, jolloin rahan arvo seuraisi suoraan hintoja. Näin pitäisikin olla, koska rahaahan ei voi syödä ja paperirahankin lämpöarvo on aika huono talon lämmittämistä ajatellen.
Rahan kokonaismäärän sääntely ja arvon vaihtelu käytännössä:
Wikipedia osaa kertoa, että inflaatiota voi tapahtua rahan määrän kasvamisen yhteydessä, mutta tässä järjestelmässä ei ole sitä ongelmaa, koska rahan määrää pystytään sääntelemään hallitusti ja rahan kokonaismäärä on koko ajan kaikkien tiedossa.
Keynesiläisen koulukunnan mukaan inflaatio eli rahan arvon alemeninen voi aiheutua siitä, että kokonaiskysyntä kasvaa kokonaistarjontaa nopeammin. "Näin tapahtuu etenkin kun talous on aktiivinen ja rahatulot paisuvat. Tällöin on kyse kysyntäinflaatiosta. Inflaatiota voi tapahtua myös kustannusten nousun takia, mikä korottaa hintoja, jolloin on kyse kustannusinflaatiosta". Jos ihmiselle ominaisesta luonteenpiirteestä (ahneudesta) johtuen kuitenkin käy niin, että kaikki hinnat nousevat tarpeeksi kauan, niin nykyinen kaikkien tiedossa oleva rahamäärä ei enää riittäisi, joten rahaa tulisi luoda lisää, jos rahan arvo haluttaisiin säilyttää samana kuin ennen.
Kysymys:
Jos hinnat nousevat ja rahaa on luotava lisää, jotta rahan arvo ei laskisi, niin miten tuo uusi raha pitäisi sitten jakaa?
Vastaus:
Yksi reilulta kuulostava tapa olisi jakaa tarvittavat uudet rahat tasan kaikkien rahajärjestelmän piirissä olevien ihmisten kesken. Tämä uusi raha voitaisiin katsoa verotettavaksi tuloksi, jolloin rahasta tulisi kuitenkin ehkä maksaa verot. Toinen tapa voisi olla jakaa uudet rahat vaikka suoraan jäsenvaltioille, jotka voisivat sitten päättää mitä rahoillaan tekevät.
Katso selventävä kaavakuva.
Katso selventävä kaavakuva.
Euron tapauksessa uusi raha jaettaisiin EMU-kansalaisen kesken tasan. Yksityishenkilöt voisivat sitten joko kuluttaa rahat tai lainata ne vaikkapa pankille korkoa vastaan, ostaa osakkeita jne. Jos hinnat laskisivat, niin verotuksen avulla rahaa voitaisiin poistaa kierrosta.
Koska EMU-maiden kansalaisia on satoja miljoonia, niin käytännössä pienistä hintavaihteluista johtuva rahamäärän lisääminen per capita olisi niin pientä, että siitä ei olisi kenellekään mainittavaa hyötyä, mutta rahajärjestelmän toimivuuden kannalta rahan lisääminen/vähentäminen on oleellista. Raha voisi kulkea esimerkiksi veroviranomaisten kautta.
Toteutuneiden kauppojen seuraaminen reaaliajassa tarkottaisi suoraan reaalitalouteen kytköksissä olevaa rahajärjestelmää. Reaaliaikainen järjestelmä ei kuitenkaan olisi tarpeellinen, vaan esim tilikauden kestävä kierto olisi riittävä, mutta miksei jo valmiiksi tietojärjestelmissä pyörivää rahajärjestelmää voisi seurata lähes reaaliajassakin. Käteisellä on melko pieni merkitys paitsi tietenkin laittomassa kaupassa.
Hinnat voivat nousta myös siksi, että raaka-aineita tai tuotteita ja palveluita ei olisi saatavilla niin paljon kuin on kysyntää. Jos näin käy esimerkiksi ruoan tapauksessa, niin on yhdentekevää onko rahaa olemassa vai ei, koska mikään rahamäärä ei riitä korvaamaan ruokaa. On siis turha pohtia sitä, että mitä rahajärjestelmälle käy, jos esim ruoka loppuu. Kriisit johtavat aina epäluottamukseen taloutta kohtaan ja tämä epäluottamus heijastuu auttamatta kulutukseen ja hintoihin.
3) Pankkitoiminta - Brasilian mallia mukaillen:
Rahallakin voisi käydä kauppaa eli sitä voisi lainata tai antaa lainaksi - tällöin kuitenkin raha, jota lainataan, on olemassa eikä sitä luoda tyhjästä kuten nykyisessä Fiat-järjestelmässä pankit voivat luoda suuren osan pankista ulos antamastaan luotosta nappia painamalla. Ainoa rahaa luova instanssi olisi EMU-maiden yhdessä omistama keskuspankki, joka säätelisi myös liikkeellä olevaa rahan määrää.
Pankkeja ei ehkä tarvitse kansallistaa, mutta talutusnuoraan ne olisi saatava. Jos luottoja myöntävä pankki ei tekisi voittoa, vaan tappiota, niin luottotappiot kustantaisi pankin omistajat ja luottoja myöntävä henkilökunta omista henkilökohtaisista varoistaan, jotka olisivat lainojen panttina niin kauan kunnes myönnetyt luotot olisi maksettu kokonaisuudessaan takaisin. Jos pankki tekisi siis tulosta, niin mitään ongelmia ei syntyisi.
Pankilla ei olisi oikeutta luoda rahaa tyhjästä edes talletusosuutta vastaan kuten nykyisin, vaan sen tulisi lainata sopimuksiin perustuen rahat talletusasiakkailtaan tai raha-markkinoilta. Näin pankki toisi markkinoille palvelun, jolla pankin työntekijöiden palkat ja bonukset voisi perustella, koska vastuu pankin myöntämistä luotoista olisi pankin työntekijöillä ja omistajilla. Eihän kukaan ota järjettömiä riskejä omilla rahoillaan.
4) Valtioiden velkajärjestelmä:
Poliitikot pitäisi saattaa vastuuseen harjoittamastaan talouspolitiikasta. Kreikan tapaista ylivelkaantumista ei olisi tapahtunut, jos kreikkalaiset päättäjät olisivat vastuussa henkilökohtaisella omaisuudellaan Kreikan veloista. Valtion velan panttina tulisi olla ensiksi päättäjien ja toiseksi kaikkien valtion työntekijöiden omaisuus, jonka lisäksi viimeiseksi kansa vastaisi luonnollisesti velasta kokonaisuutena kunnes kyseinen velka olisi maksettu takaisin. Siten kansalaiset tai pankki, joka myöntää velkaa valtiolle voisi olla varma siitä, että valtion päättäjät ovat sitoutuneet maksamaan velan takaisin. Samalla luottamus päättäjien päätöksentekoa kohtaan kasvaisi.
Olisiko Katainen vipannut Kreikalle oma varallisuus panttina?
Olisiko Katainen ottanut lainaa budjettialijäämää varten vai leikannut kehitysapua ja höylännyt läskiä valtion työntekijöistä?
Se on niin perkeleen yksinkertaista, että vain reaalitaloudella on elämän kannalta merkitystä ja vapaat markkinat määrittävät tuotteiden ja palveluiden hinnat. Kilpailua tulee ylläpitää, jos kartelleja tai monopoleja näyttää syntyvän. Olennaiset valtion palvelut tulee tuottaa ja kaikki epäoleellinen toiminta tulee lopettaa. Köyhistä tulee pitää huolta, mutta se ei ole pankkien eikä pikavippifirmojen ongelma.
Pokeria voi jokainen sitten pelata niillä omilla itse ansaitsemillaan rahoilla.
Kritiikkiä ja parannusehdotuksia kiitos.
