Älä usko mitä tiedotusvälineet tai viranomaiset kertovat, vaan ajattele itse omilla aivoillasi.

Valtion ydintehtävien kriittinen tarkastelu veronmaksajien näkökulmasta olennaisten ja epäolennaisten esimerkkien avulla.

29.11.2010

Sinut pakotetaan osallistumaan taiteiden ja kulttuurin tukemiseen 215 miljoonalla eurolla vuodessa - miksi et kiertäisi veroja ?

Kiitos isi ja äiti.
Valtiovalta ottaa noin 8 miljardia euroa lisää velkaa yksityisessä omistuksessa olevilta pankeilta - kyllähän suomalaisten lapset ja lastenlapset ne sitten pois maksavat joskus tulevaisuudessa. Veronmaksajathan ovat pelkkiä orjia, joilta ei tarvitse edes kysyä minkälaisia yhteisiä ja välttämättömiä kustannuksia on soveliasta heidän selkänahastaan maksattaa.
Ei se mitään, että Kreikalle "lainataan" 550 miljoonaa euroa, tai että Irlannin takauksen Suomen osuus on vain 330 miljoonaa euroa (edit: ai se onkin nyt viikonlopun aikana muuttunut 740m euroksi), mutta minkä helvetin takia taiteisiin ja muihin herrojen ja rouvien päiväkahvitteluleikkeihin laitetaan 215 miljoonaa euroa vuodessa valtion rahoja?

Luulisi, että teatterissa tai sinfoniassa käyvällä Sivistyneellä Suvaitsevaistolla on varaa maksaa omat lippunsa, mutta ei:
  • Radion sinfoniaorkesterin lipussa on 132 euron tuki,
  • Tapiola Sinfoniettan ja Oulu Sinfonian konserteissa kävijää tuettiin viime vuonna näin laskettuna 128 eurolla.
  • Kansallisoopperan lippukohtainen tuki oli viime vuonna 160 euroa

Helsingin Pravdakin on alkanut kyseenalaistamaan teatterin ja taiteiden tukemista:
"Orkestereiden ja teattereiden tuloista suurin osa on julkista tukea. Valtio-osuuksia saavien orkestereiden tuloista vain 12 prosenttia tulee lippu- ja tilausesiintymistuloista.
Suomen 26 valtionosuusorkesterin tuloilla ei pystyisi rahoittamaan edes Tampereen Filharmonian toimintaa
Helsingin Sanomien kulttuuritoimitus aloittaa tänään kirjoitussarjan, jossa kyseenalaistetaan kulttuurin rahoituksen itsestäänselvyyksiä."

Joku voisi tietenkin kysyä, että mikä ongelma on tukea taiteita ja sivistystä. Yksinkertainen vastaus on se, että valtion ei kuulu olla mikään leikkejä ja juhlia järjestävä kiva kerho, vaan tarjota vain ja ainoastaan hengissä pysymisen kannalta tarpeellisia palveluja. Lisäksi valtion tuki tappaa rehdellisen yrittämisen, sillä miten yksityinen teatteri tai muu asiakkaista taisteleva yritys voisi kilpailla valtion tukia saavan naapurinsa kanssa, jos sen pitäisi lisätä lipun hintaansa esimerkiksi 50€ - 100€ valtion tuilla loisivaa kilpailijaansa verrattuna, jotta se voisi kattaa edes omat kulunsa?

Miksi valtion ydintehtäviin muka kuuluu teatterien, oopperoiden, sinfoniaorkesterien tai minkään muunkaan "taiteen" tukeminen - vai onko kyseessä taas maan tapa eli raha kiertää, mutta päätyy poliitikkojen tai heidän lähipiirinsä taskuihin?

Suomi ottaa lähes 9 miljardia euroa lisää lainaa yksityisiltä pankeilta, jotka vaativat pääoman lisäksi juoksevaa korkoa. Kaikki tuo velka ja korko pitää maksaa joku päivä vielä takaisin. Jos et itse joudu maksumieheksi/-naiseksi, niin sinun ja naapurisi lapset sen maksavat:

"Kiitos isi ja äiti tästä valtion velasta - eihän minun kuulukaan elämästäni nauttia, vaan maksaa teidän vanhusten ottamia velkoja. Olette maailman parhaat vanhemmat ja todella järkeviä ihmisiä."

Jos valtiovallalla on oikeus ottaa velkaa sinun ja lastesi nimissä, niin mikset itse käyttäisi oikeuttasi olla maksamatta veroja?

Kierrä siis veroja niin paljon kuin mahdollista kunnes valtiovalta alkaa kunniottamaan sinun ja lastesi oikeutta elää vapaana velkaorjuudesta.

Ja muista äänestää muita puolueita kuin Kokoomusta, Keskustaa, SDP:tä, RKP:tä, Vasemmistoliittoa tai Vihreitä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti